VIR MVA Ch Welle's Unique

perustiedot

Virallinen nimi: Welle's Unique Kutsumanimi: Upi Rekisterinumero: VH-18781 Saavutukset: VIR MVA Ch, YLA2, KRJ-II, VVJ III, HANN2 Rotu: hannoverinhevonen Sukupuoli: ori Väri: ruunikko Säkäkorkeus: 162cm Syntynyt: 01.01.2006 Kuollut: 22.05.2009, 25.8 vuotiaana (VARL) Painotus: kouluratsastus Koulutustaso: → ko: Prix St. Georges → re: 60cm → me: 60cm → ih: 90cm → valj: vaativa Kasvattaja: Kati J. Omistaja: Ada

luonnekuvaus

Olet varmaan kuullut tammasta nimeltä Welle 345 ja tiedät päällisin puolin millainen tyypillinen koulupuoliverinen on – herkkä, näyttäväliikkeinen, ehdottoman kuuliainen ja miellyttämishaluinen. Kun nämä yhdistetään, tuloksen pitäisi kaiken logiikan ja päättelykyvyn mukaan olla Upi. Tässä vaiheessa luonnonlait ovat kuitenkin kääntyneet päälaelleen, tästä hevosesta et löydä yllämainittuja piirteitä hakemallakaan – et vaikka kuinka yrittäisit. Tämä hevonen osaa yllättää jokaisen, niin hyvässä kuin pahassakin.

Hoitaminen ei ole koskaan ollut Upin kanssa se kinkkisin juttu, tämän karsinaan voisi ilmestyä itse Darth Vader eikä se asialle edes korvaansa lotkauttaisi. Suoraan sanottuna ihmiset erilaisine puuhineen eivät voisi Upia sen vähempää kiinnostaa, harjata saa, saa puunata ja laittaa, saa hiplata ja pitää vaikka juorukerhoa karsinassa – aina niin hienotunteinen Upi ei vähääkään välitä. Joku voisi sanoa tällaista hevosta tylsäksi hoidettavaksi, ja sitähän se onkin, mutta aina voi löytää niitä pieniä asioita jotka saavat onnelliseksi, kuten vaikka se, että herra jaksaa nostaa päänsä ylös puruista huomatessaan ihmisen karsinassaan – tätä kun ei todellakaan tapahdu harva se päivä. Kärsivälliselle ja pienistä asioista ilahtuvalle ihmiselle Upi on täydellinen, suurimmalle osalle enemmistöstä ei.

Harjaamista saa tämän hevosen kanssa harjoittaa missä kulmassa tahansa ja missä kohdassa tahansa, Upi ei vähääkään välitä kunhan ei vain satu eksymään sen reitille herran vaellellessa ympäri karsinaa heinänrippeiden toivossa. Ihmistä kun ei kuulu väistää, omapahan on ongelmansa jos sattuu ilmestymään tielle. Jos kerran harjaaminen ei kiinnosta, niin eivät myöskään muut toimenpiteet tai hoitajan ystävällinen rapsuttelu. Harjan letitys ja nyppiminen ei toki ole mukavaa, mutta se kärsitään miehekkäästi kunhan riimunnaru on vain tarpeeksi kireällä ettei poni pääse häipymään taktisesti paikalta takavasemmalle, hännän selvitys on yks sun lysti, samoin peseminen tai muu vedellä lutraaminen. Huomiota et tältä hevoselta saa kuin vahingossa – ja sekin on äärimmäisen epätodennäköistä – karsinan oven yli kurkotteleva ja hoitajan saapumista hörisevä sekä hirnuva Upi olisi maailman kahdeksas ihme, ja siinä vaiheessa hevosta varmaan kuskattaisiin jo klinikalle tarkistuttamaan ettei mikään ole kriittisesti pielessä.
Ainahan voi kuvitella, että täysin ihmisestä piittaamaton hevonen tekisi myös kavioiden nostamisesta helppoa – mutta tässä mennään nyt hakoteille. Upi ei vapaaehtoisesti kavioitaan kohottele, vaan hoitaja raukka saa aivan omin kätösin kiskoa kyseiset kaviot ylös vuohiskarvosta tai jollain muulla vippaskonstilla – ja älä vain erehdy kuvittelemaan että herra sitten pitäisi itse kavionsa ylhäällä, vielä mitä, aivan liian rankka homma. Myöskään paikalleen juurtuneen Upin siirtäminen ei ole sitä rattoisinta hommaa, siihen tarvitaan rutkasti voimaa, kirosanoja ja hikeä – eikä se siltikään siirry.

Taluttaminen ei ole sen kummoisempaa hommaa, vetomallinen Upi laahautuu kyllä ihmisen perässä, kunhan vain jaksaa liikutella kavioitaan ja hoitaja patistaa tarpeeksi eteenpäin, ettei lyhyeen matkaan tuhraannu puolta vuotta. Pressut ja muut normaalisti pelottavat pienet ponit syövät asiat eivät jaksa tätä herraa kiinnostaa, sen kun vain kävellään ohi ja nautitaan hoitajan ilmeestä kun hevonen ei lähtenytkään lepattavan muovipussin takia tekemään tuttavuutta lähimpään puskaan.

Katselet hevosta joka tottelee ratsastajansa pienintäkin apua liidellen eteenpäin kevyesti kuin unesta karannut päiväperhonen, katselet hevosta joka suorittaa vaativimmatkin tehtävät lennokkaasti ja innolla aivan kuin odottaen jotain haastavampaa. Katselet hevosta joka matelee korvat sivuille sojottaen turpa mutrulla, katselet hevosta jota ei selvästikään voisi vähempää koko asia kiinnostaa. Voivatko nämä kaksi ääripäätä löytyä samasta hevosesta, onko mahdollista että tämä hevonen osaisi olla molemmat olemalla yksi, oma itsensä?

Kun olet kerran nähnyt tämän hevosen kouluradalla et voi olla muuta kuin olettamatta sen käytöksen vastaavan samaa myös kotioloissa – ai kuinka väärässä ihminen voikaan olla. Upi kyllä taipuu aina Prix St. Georgesin liikkeisiin asti, se hyppää hyvällä tyylillä, jos sattuu hyppäämään, ja vetää kärryjä pienellä kannustuksella, mutta on aivan eri asia saatko juuri sinä sen liikkumaan täydellä potentiaalillaan niin lajissa kuin lajissa vai vain matelevan eteenpäin kuin etana, selkä alhaalla ja takajalat ehdottomasti kilometri jäljessä. Kannukset ja kouluraippa kuuluvat ehdottomasti ratsastajan varusteisiin vaikka ei Upissa ole laiskuuden vikaa – sitä ei vain voisi pätkän vertaa kiinnostaa liikuttaa niitä jalkojaan eteenpäin.

Alkuverryttely on ehdottomasti päivän tärkein asia Upin kanssa, kunnollinen ja huolellinen eteenratsastus heti alussa takaa onnistuneen tunnin, hiukan hätiköity ja puolihuolimattomasti hoidettu alkutunti takaa vain sen, että hevonen ei suorita sitten mitään mitä ratsastaja sattuu siellä selässä pyytämään – ja vaikka suorittaisikin, tietty suorittamisen into ja ponnekkuus siitä puuttuu. Positiivisessa mielessä Upi harjoittaa ratsastajan kärsivällisyyttä ja hioo apuja, sillä tämähän ei mitään tee ellei ratsastaja ole sataprosenttisesti mukana tehtävässä ja moitteeton avuiltaan, negatiivisen puolen jokainen pystyy varmaankin päättelemään itse.
Eteenpäin liikkuva Upi täydessä kisavarustuksessa on komea näky aidan toiselta puolelta katsottuna, selästä käsin ei niinkään. Näyttävyyden askellajeihin saa vain ratsastamalla ja ratsastamalla, ravi on kyllä hienoa ja suurta mutta helposti tahmeaa sekä paikallaan junnaavaa, laukka pyörii polkemalla ja puolipirueteissa saa tehdä kaikkensa että hevonen oikeastaan irtoaa maasta. Kokonaisuus kyllä korvaa vatsalihastreenin – se on huomattu. Eikä aina pieni liikunta tee pahaa ratsastajallekaan, varsinkaan jos tuloksia katsoo.

Saman asian toistaminen ja junnaaminen ei ole koskaan haitannut Upia sen kummemmin – sen kuin vain ratsastaja itse jaksaa loputtomia toistoja mitä tämä hevonen tarvitsee oppiakseen tai muistuttaakseen mieleensä kouluradan liikkeitä. Aivan täydellisen hyvää muistia tämä ei kuitenkaan omaa, joten hiukan useampikaan toistaminen ei ole pahasta, ellei sitten halua kokeilla rataa ex-tempore –meiningillä – mikä ei kyllä ole suositeltavaa missään tapauksessa. Ainoastaan piruetit sekä puolipiruetit saavat tämän hevosen menettämään hermonsa, liikaa yhtäaikaista tekemistä, Upi tuntuu sanovan niin käytöksellään kuin asenteellaan huomatessaan että tämän tunnin aiheena on paikallaan polkeminen ja päättömästi ympäri pyöriminen. Kohtalaisesti mielenkiintoisemman tehtävän saakin sitten heti yhdistämällä vaikka laukanvaihdot ja lyhennykset puolipiruettien kanssa – sillä laukka on ehdottomasti tämän hevosen paras askellaji, pelivaraa löytyy vaikka mihin kunhan vain jokainen osaisi ratsastaa sen sieltä esille.
Kouluratsastusradan aidoilla on aina ollut jokin maaginen vaikutus Upiin, niiden välissä hevonen oikeasti alkaa keskittyä – sen liikkeisiin tulee jotain tavallisuudesta poikkeavaa eloa, aivan kuin hevonen tajuaisi olevansa arvosteltavana viimeistä piirtoa ja pölyhiukkasta myöten ja nauttisi siitä suunnattomasti. Ehkä se niin tosiaankin on, sillä kotona ratsastettaessa tätä hevosta saa polkea eteen joka ikinen sekunti, kouluradalla riittää vain pari kertaa minuutissa – mikä sinänsä on jo edistystä positiivisempaan suuntaan.

Valjastaminen ei ole Upia koskaan sen kummemmin hätkähdyttänyt – herran mielestä nyt vain siirrytään seuraavaan lajiin jossa tällä kertaa itse tehtävän lisäksi pitää vielä kiskoa niitä pirun painavia kärryjä perässä. Vaikka aluksi ihmeteltiinkin kovin miksi se ratsastaja löytyy takaa eikä selästä, nyt ongelma on korjaantunut ja Upia ei voisi enää vähempää kiinnostaa mistä päin sitä ohjaillaan. Ja tämä avaankin sitten seuraavan mahdollisuuden ohjasajoon, vaikka sitä ei olekaan vielä sen kummemmin kokeiltu tai harrastettu.
Koulukoe on ehdottomasti ollut Upin kannalta se helpoin ja vaivattomin, kouluhevosena herra taipuu kyllä ties mihin ja osaa työnsä kohtalaisen hyvin – vaikka ne valjakkokärryt siellä perässä häiritsevät aina välillä keskittymistä ja pohkeen tuen puuttuminen saa Upin aina välillä pyörittelemään ihmeissään päätään, mihin sitä pitäisi nyt mennä? Tarkkuuskoekin sujuu sopivassa suhteessa, kunhan kuski pysyy vain hereillä ja muistaa ohjata hevosta koko ajan, sillä ilman selkeää suuntaa tämä ei tyytyväisenä vain köpöttele eteenpäin. Ainoastaan kestävyyskokeen kanssa saa harrastaa pientä tappelua – kun se vesilätäkön kautta paineleminen ei aina olisi se houkuttelevin vaihtoehto.

sukutaulu

Upin sukua isän puolelta ei sovi ainakaan moittia, sillä hiukan sukutaulua penkoessa löytää mitä upeampia hevosia. Orin isä, komeaakin komeampi puolalaista perää oleva hannoverori Sweet Sensation, on ehtinyt saavuttaa elämänsä aikana paljon – ja eipä sitä voi kyseenalaistaa jo itse hevosta katsomalla. Oriksi erittäin kiltti sekä kuuliainen Sennu taipui kouluradoilla ratsastajan tahdosta aina Grand Prix tasolle saakka – hyvästä menestyksestä kertookin kouluratsastuslaatuarvostelun palkinto III – eikä jättänyt ketään kylmäksi myöskään näyttelyissä, sillä tämä hevonen on kantakirjattu sijalle III – ja jos voittoluettelo ei aivan vielä häikäise, niin Sennu on myös yleislaatuarvostelussa sijoittunut kolmanneksi. Varsin komeaa, sanoisinko. Tämä musta ori jätti jälkeensä 5 jälkeläistä, ja saanenko sanoa, että Upi ei ollut se aivan vähäisin.
Sennun isä, musta 167cm korkea hannoverori Crazy Dream, ei ole aivan heti jäämässä jälkeläistensä varjoon. Puolalaisten hevoskasvattajien suosima jalostusori – joka ei valitettavasti saanut samaa suosiota ulkomailla – kisasi koulutaustastaan huolimatta menestyksekkäästi esteitä sekä kenttää aina kansalliselle tasolle asti, ja pääsihän tämä näyttämään kyntensä muutaman kerran myös Puolan maajoukkueen leivissä. Luonnetta ei tältä orilta puuttunut, ja elämänsä aikana hevonen kirvoitti huulilta vähintään yhtä monta syvää huokausta ja kirousta kuin ylistystä tai iloista huudahdusta.
Sennun emä Lady Bag ei yltänyt luonteensa puolesta aivan Crazy Dreamin tasolle, tämä pienikokoinen, vain 158cm korkea, ruunikko tamma omisti mitä sydämellisimmän ja miellyttämishaluisimman luonteen – siis täydellisen koulu- sekä siitoshevosen mielenlaadun. Tamma kisasi aikoinaan menestyksekkäästi aina kansalliselle tasolle saakka, ja vaikka aivan rakenteellinen täydellisyys tämä ei ollut, silti kotiin kannettiin kantakirjapalkinto III. Vaikka kisaura oli hulppea, jalostuksen kautta tämä tamma tunnetaan – ja Upia sekä Sennua katsoessa perimä ei ainakaan ole huonontunut. Valinta oli siis oikea.

Upin emäkään ei takuulla ole jäämässä muiden sukulaisten varjoon, sillä kaikkihan tuntevat virtuaalimaailman valloittajan Welle 345’n. Tämä saksalaissyntyinen musta 167cm korkea hannovertamma omisti mitä ihastuttavimman luonteen, eikä menestys jäänyt pelkän luonteen varjoon. Kouluratsastusta aina Intermediate II tasolle asti kilpaillut tamma ei tyytynyt pelkästään yhteen lajiin, vaan kouluratsastuslaatuarvostelun IV palkinnon lisäksi tämä meni ja nappasi valjakkoajolaatuarvostelun III:n palkinnon vaativia luokkia kisaten. Ja vieläkään ei riitä, näyttelymenestyksen jäljiltä kisakaappiin saatiin kantaa kantakirjapalkinto II, ja nimen eteen lisättiin arvonimet VIP-MVA Fn. Vieläkö? Kyllä, yleislaatuarvostelussa Welle nappasi kolmannen palkinnon, ja nyt voidaan vetää taas henkeä, sillä kaikki on lueteltu. 12 jälkeläistä jälkeensä jättänyt tamma poistui keskuudestamme 29.6.2008, mutta jälkeläisiä katsellessa tajuaa, että tämän tamman muisto ei aivan hevillä katoa.
Wellen isä Abrger oli komea 167cm korkea hannoverori suoraan Saksasta. Kouluratsastusta korkeimmillaan aina Vaativa A tasolla kilpaillut ori ei jättänyt ketään kylmäksi astuessaan areenalle – ja vaikka aina taitoa ei riittänyt, niin esiintymishalukkuutta sekä ulkonäköä kyllä riitti siihenkin tarpeeseen. Upeat liikkeet omistava ori ei valitettavasti koskaan saavuttanut huippusuosiota Saksan jalostusmarkkinoilla, mutta rakenteellisesti loistava KTK-II palkittu ori ehti elämänsä aikana astua silti aika liudan tammoja.
Wellen emä, 169cm korkea hannovertamma Wein 34, edusti sitten täysin toista polvea kuin Abrger – tai ainakin melkein. Tämä hevonen taipui kouluratsastuksessa aina Grand Prix tasolle saakka, väänsi vaikka korvansa solmuun ihmisen takia ja hurmasi näyttelytuomarit niin luonteellaan kuin rakenteellaan. II palkinnolle kantakirjattu tamma jätti valitettavasti jälkeensä vain muutaman jälkeläisen ennen elämänsä päättymistä, mutta näistä jälkeläisistä on kuultu ja tullaan yhä kuulemaan niin Saksassa kuin muuallakin maailmassa – sen verran laadukkaita kouluhevosia jokaisesta on sukeutunut.

jälkeläiset

kilpailut

Näyttelyt / NJ

Kouluratsastus / KRJ

31.12.07 | Mistdown | KRJ | Vaativa B | 7/157
31.12.07 | Ferraro | KRJ | Vaativa B | 2/30
27.12.07 | Sinnesvilla LT | KRJ | Vaativa B | 3/60
23.12.07 | Vadelmankukka | KRJ | Vaativa B | 7/154
19.12.07 | Miroco | KRJ | Vaativa B | 5/35
19.12.07 | Championtalli | KRJ | Vaativa A | 3/93
19.12.07 | Championtalli | KRJ | Vaativa B | 10/145
14.12.07 | Bronn | KRJ | Helppo A | 2/25

01.09.06 | KK Puhallus | KRJ | Vaativa B | 3/52
20.08.06 | MaRa | KRJ | Vaativa B | 5/39
16.08.06 | Greenwich | KRJ | Vaativa A | 4/50

Valjakkoajo / VVJ

28.12.07 | Midgårds | VVJ | Vaativa kestävyyskoe hevosille | 1/7
28.12.07 | L'amour aux Chevaux | VVJ | Vaativa kestävyyskoe hevosille | 4/19

Villejä