Fn Mawar Rajasthan virtuaalihevonen / a sim-game horse
Mawar Rajasthan "Rala" (VH05-050-5042)
marwarinhevonen, ori
syntynyt 10.10.2008 (VAI)
säkäkorkeus 150cm, rautias sabino
koulupainotus, koulutustaso Vaativa B / 100cm / vaativa
omistaa Ada (VRL-03880)


© Lupinia // © AnneL.

Täyttänyt 3 vuotta 10.07.2009
Kantakirjattu 30.09.2016 KTK-III / 53,3%
Fn arvonimi myönnetty 04.05 '12

Mawar Rajasthan, kippurakorva ja idänihme, tuttujen kesken vain Rala, on takuulla yksi Suomen eksoottisimmista ja samalla rasittavimmista hevosista. Kun Ralaa haettiin, Intian päässä lupailtiin virkeää ja hyvärakenteista nuorta, jolta löytyy kapasiteettia vaativiin luokkiin asti ja hyvähermoisuutta vaikka lasten ratsuksi. Kymmenen hyvää ja yhteksän kaunista, kotiin tuli sitten kymmenen kaunista ja yhdeksän ’helvetti hevonen seiso!’. Jos Rala olisi ihminen, sille olisi varmasti todettu vaativan luokan adhd – hevosena Rala valitettavasti on vain ’luonteikas’.

Yksi luonteikas hevonen sinne tai tänne, tallin väen rakkauden Rala on onnistunut voittamaan ehtymättömällä positiivisuudellaan. Kuolapusut ovat tämän orin erikoisalaa, ihmiset ovat parhaita leikkikavereita ja työskentely on aina kivaa satoi taivaalta pieniä vihreitä miehiä tai ei. Ylisosiaalinen ja adhd-tapaus, voi hevos raukka. Tai ennemminkin, voi sitä ihmisraukkaa joka saa kiikuttaa Ralaa tarhaan ja pois, harjata, puunata, varustaa ja ratsastaa. Ainakaan Ralan kanssa ei tule aika pitkäksi, sillä seisomisen jalo taito on Ralalle hepreaa ja jokainen karsinaan eksyvä ihminen tai eläin on vapaata riistaa kun ori etsii uutta leikkikaveria – tökkiminen, nuoleiminen ja rapsuttaminen kuuluvat kauppaan.

Kengittäjän ja eläinlääkärin visiitit Rala viettää rauhoitettuna, muuten mistään ei tule mitään kun kaikki on vain niin mielenkiintoista ja hei, tuolla on jotain jännää! Käytävälle kaksin puolin oria ei myöskään saa henkensä uhalla laittaa kiinni vetopaniikin takia, mutta yksipuolinen kiinnitys on mahdollista pakon alla tai kuljetettaessa.

Vaikka Rala on alunperin koulutettu Intiassa ja vastasi tullessaan täysin eri apuihin kun mitä ratsastaja oletti käyttävänsä, yhteinen sävel löytyi pikkuhiljaa ja kantapään kautta. Ralassa on virtaa enemmän kuin duracelpupussa ja jokaisesta askellajista löytyy vaihde ’kipittäen’ ja ’täysiä’, yleensä ensimmäinen kun ratsastaja haluaa siirtyä hitaampaan askellajiin ja jälkimmäinen aina kun ponia huvittaa ja ratsastaja ei ole tilanteen tasalla. Vaikka välillä Ralan meno saattaa vähän hirvittääkin, täytyy vain muistaa istua alas (ja toivoa parasta). Vielä kertaakaan ei ole sattunut mitään sen vakavampaa, poni pysyy erittäin hyvin omien jalkojensa varassa pystyssä eikä ryöstä – vauhti vaan joskus kasvaa eksponentiaalisesti.

Jos Ralasta haluaa saada mahdollisimman vähällä vaivalla pehmeän ja rennon, niin täytyy varautua vähintään puolen tunnin alkukäynteihin. Taipuvainen barokkihevosille tyypilliseen yliryhdikkyyteen, joten alkutunnin tavoite on aina saada hevonen mahdollisimman pitkälle alas, muodosta viis. Omistajakin katselee mieluummin pitkää hevosta kuin kasaan vedettyä pakettia: onhan se hienon tuntuista kun hevonen kokoaa itsensä heti kun selkään istuu, mutta edestä tyhjänä kulkeminen ja selänkäytön puutteellisuus johtaa vain ongelmiin. Rala on ratsastettavissa pienillä avuilla jos alusta asti päättää olla vetämättä (jota on yllättävän helppo tehdä kun vauhti kasvaa liikaa), osaa olla kyllä täysin puusuinen jos vain haluaa. Pohjeavut on myös hyvä muistaa, muuten poni lähtee käsistä viimeistään ensimmäisessä laukannostossa.
Kouluradalla ja kisapaikalla fiksu, tosin kipittelee kahta kauheammin kuin kotona. Rohkea Rala kyllä on, kertaakaan ei olla pompattu puskaan koirien, sateenvarjojen, järjestelmäkameroiden tai tuomarin auton tööttäyksen vuoksi. Pienistä asioista on hyvä iloita, kun poni heittää itseään tyhjäksi edestä aina kuumuessaan liikaa ja rataan on kymmenen minuuttia aikaa.

Jos Rala tuntuu ratsastaessa liian reippaalta, niin harva haluaa enää sen jälkeen hypätä Ralan vetämiin kärryihin. Kuulemma liikaa jännitystä elämään. Valjakkoponina Rala on kuitenkin loistava: nopealiikkeinen, kestävä ja tarpeeksi tyhmänrohkea juostakseen juuri sinne, minne kuski käskee. Koulukoe on kisojen ainoa kompastuskivi kuumumisen takia, tarkkuudessa kuumumisesta ei enää ole haittaa sillä poni kääntyy lantin päällä vaikka kuinka keittäisi ja maratonilla saa pitää hatuistaan kiinni ja laskea epätoivoisesti sekunteja minimiajan ylittymiseen. Ei kelpaa opetushevoseksi, mutta kokeneemmat kokeilijat oppivat kyllä nopeasti miten itämaisittain käännytään ja kiihdytetään.

Esteitä Ralalla voi myös hypätä, mutta omalla vastuulla. Jarruohjat ja martingaali varustelistassa kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, ja jos siltikin haluaa kokeilla, kannattaa aloittaa yksinkertaisista tehtävistä. Hyppää hyvällä tyylillä, mutta esteiden jälkeiset tapahtumat saattavat olla aika rajuja eikä kannata unohtaa sitä, että tämä hevonen kääntyy yhäkin lantin päällä – käänsi ratsastaja sitä sitten tahattomasti tai ei.

Maastoillessa rento ja rauhallinen – tai niin rauhallinen kuin tämä hevonen voi olla. Varsinkin vetohevosena saanut paljon kiitosta: jonoa ei kerry perään turhaan eikä vielä olla törmätty sellaiseen asiaan, joka saisi tämän hevosen kieltäytymään liikkumasta eteenpäin. Paljon helpompi ratsastaa rennoksi ja pitkäksi maastossa ja katsella kuinka etujalat näkyvät ravissa kaulan molemmin puolin. Niin mikä lennokkuus?

i. Alucard HS
km marwarinhevonen sk. 151cm
ii. Azul iii. Pequot
iie. Siete
ie. Makah iei. Alibamu
iee. Quapaw
e. Reducción Viento
trt marwarinhevonen sk. 149cm
ei. Red Dance eii. Dancing Man
eie. Burning Red
ee. Viento Wind eei. Quanza
eee. Windy

Jälkeläiset: 15.08.2016 o. Priya Raj emä: Lumbika Raziq
18.07.2012 o. Mayur Raj Arun emä: Mawar Arya

Kilpailutulokset

PKK:n alaiset näyttelyt
10.11.2012 Fairhill Riding Centre, (EO-sert)
luokkatuomari: Elisa
31.10.2012 Artsin ravitalli, (SA, HY)
luokkatuomari: Anne
31.01.2012 Latun Talli, (EO-sert)
luokkatuomari: Beronia
30.10.2011 Rikjandi, (SA, HY)
luokkatuomari: Beronia
16.07.2011 Virtuaalitalli Seppele, (SA, HY)
luokkatuomari: Anne
26.06.2011 Ansakuja, (SA, HY)
luokkatuomari: Possiikeri
23.06.2011 Stallions of William, (SA, HY)
luokkatuomari: Aatsi
30.08.2011 Alegre, (EO-sert)
luokkatuomari: aksu
27.03.2011 Mêl Seren, LKV2 (EO-sert)
luokkatuomari: nica
19.12.2010 PKK-näyttely, väriluokka, 4/11 (KP)
luokkatuomari: Beronia
30.04.2009 Virtuaalitalli Seppele, BIS6 (EO-sert)
luokkatuomari: keww
19.04.2009 Minnantila, LKV2 (EO-sert)
luokkatuomari: Minna

KRJ:n alaiset kilpailut
05.10.12 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 2/40
05.10.12 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 2/50
13.07.12 / kutsu / KRJ / Helppo A / 5/30
10.07.12 / kutsu / KRJ / Helppo A / 3/30
09.07.12 / kutsu / KRJ / Helppo B / 3/30
03.07.12 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 2/50
03.07.12 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 1/60
04.02.12 / kutsu / KRJ / KN Special / 6/55
28.10.11 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 6/50
15.07.11 / kutsu / KRJ / Helppo A / 7/50
16.05.11 / kutsu / KRJ / Helppo A / 3/30
15.05.11 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 3/24
14.05.11 / kutsu / KRJ / Helppo A / 2/30
09.10.10 / kutsu / KRJ / Helppo A / 6/50
22.12.10 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 4/30
29.08.09 / kutsu / KRJ / Helppo A / 6/60
02.07.09 / kutsu / KRJ / Helppo C / 4/44
30.06.09 / kutsu / KRJ / Helppo B / 2/45
28.06.09 / kutsu / KRJ / Helppo B / 5/54
30.08.12 / kutsu / KRJ / Helppo A / 7/60
01.07.12 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 2/60
30.06.12 / kutsu / KRJ / Helppo A / 3/30
29.06.12 / kutsu / KRJ / Helppo A / 3/30
29.06.12 / kutsu / KRJ / Helppo A / 5/30
28.06.12 / kutsu / KRJ / Helppo A / 3/30
28.06.12 / kutsu / KRJ / Helppo A / 5/30
03.02.12 / kutsu / KRJ / KN Special / 3/55
26.10.11 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 1/50
09.07.11 / kutsu / KRJ / Helppo A / 5/30
13.05.11 / kutsu / KRJ / Helppo A / 5/100
27.04.11 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 2/14
25.04.11 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 5/50
21.12.10 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 3/30
20.12.10 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 2/30
25.06.09 / kutsu / KRJ / Helppo B / 1/50
22.06.09 / kutsu / KRJ / Helppo A / 6/60
18.06.09 / kutsu / KRJ / Helppo A / 4/50
17.06.09 / kutsu / KRJ / Helppo B / 1/44
25.08.12 / kutsu / KRJ / Helppo A / 1/80
30.08.12 / kutsu / KRJ / Helppo A / 2/16
25.06.12 / kutsu / KRJ / Helppo A / 1/30
24.06.12 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 3/60
21.06.12 / kutsu / KRJ / Helppo A / 2/60
20.06.12 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 7/60
13.06.12 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 5/50
11.06.12 / kutsu / KRJ / Helppo A / 5/60
03.02.12 / kutsu / KRJ / Helppo C / 5/60
04.07.11 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 4/20
30.05.11 / kutsu / KRJ / Helppo A / 2/40
15.03.11 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 2/50
10.03.11 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 4/50
15.01.11 / kutsu / KRJ-Cup / Helppo A / 3/77
16.12.10 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 8/100
15.12.10 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 1/50
15.06.09 / kutsu / KRJ-Cup / Helppo B / 18/469
14.06.09 / kutsu / KRJ / Helppo B / 3/75
13.06.09 / kutsu / KRJ / Helppo C / 1/69
01.09.08 / kutsu / KRJ / Vaativa B / 8/74

VVJ:n alaiset kilpailut
09.04.13 / kutsu / vaativa yhdistetty / 6/40
08.04.13 / kutsu / vaativa yhdistetty / 5/40
23.02.13 / kutsu / vaativa yhdistetty / 4/30
01.12.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 3/30
30.11.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 2/30
29.11.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 5/30
13.07.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 2/30
13.07.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 5/30
27.04.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 5/30
26.04.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 1/25
20.03.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 5/30
29.09.11 / kutsu / vaativa yhdistetty / 1/30
28.09.11 / kutsu / vaativa yhdistetty / 4/30
09.09.11 / kutsu / vaativa tarkkuuskoe / 2/12
01.07.11 / kutsu / vaativa yhdistetty / 2/4
15.11.10 / kutsu / vaativa yhdistetty / 1/30
17.04.13 / kutsu / vaativa yhdistetty / 5/30
30.03.13 / kutsu / noviisi yhdistetty / 1/30
14.02.13 / kutsu / vaativa yhdistetty / 3/17
26.11.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 1/30
23.11.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 4/25
10.11.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 3/30
17.10.12 / kutsu / vaativa thdistetty / 4/30
12.06.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 4/25
11.06.12 / kutsu / vaativa koulukoe / 1/15
04.03.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 1/30
19.03.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 2/30
30.01.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 2/30
26.09.11 / kutsu / vaativa yhdistetty / 3/30
11.09.11 / kutsu / vaativa yhdistetty / 1/30
19.03.11 / kutsu / vaativa yhdistetty / 1/30
23.02.11 / kutsu / vaativa koulukoe / 5/38
13.11.10 / kutsu / vaativa yhdistetty / 3/30
12.02.13 / kutsu / vaativa yhdistetty / 4/17
26.12.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 1/45
27.11.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 3/30
15.10.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 2/30
04.10.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 1/30
25.06.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 2/9
23.06.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 1/9
12.06.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 5/30
11.06.12 / kutsu / vaativa yhdistetty / 2/30
29.10.11 / kutsu / vaativa yhdistetty / 9/30
28.10.11 / kutsu / vaativa yhdistetty / 4/30
20.10.11 / kutsu / vaativa yhdistetty / 5/30
22.09.11 / kutsu / vaativa tarkkuuskoe / 1/1
10.09.11 / kutsu / vaativa yhdistetty / 5/30
08.06.09 / kutsu / noviisi koulukoe / 3/23
07.06.09 / kutsu / noviisi yhdistetty / 2/31
06.06.09 / kutsu / noviisi yhdistetty / 3/29

Arvostelut

63. Kantakirjatilaisuus 30.09.2016 (kutsu)
13,5 + 13,5 + 13 = 53,3% // KTK-III

- Rotuleima erinomainen, skp-leima kohtalainen. Pitkähkö, hieman lihaseton runko. Näyttelyasennosta vaikea päätellä kinnerkulma. Jalka-asennot muutoin hyvät. Jalat lihaksettomat. Etuosassa voimaa, hyvä säkä. Lyhyt kaula, lihakseton. Ahtaanoloinen niska, kuiva pää. Siisti väritys, joskin kontrastia saisi olla enemmän.
- Lihasköyhä, etujalat hyvät, pitkä runko. Ruunamainen olemus, rotuleima hyvä.

Anne (PKK:n yhteydessä)
- Pitkän pitkä runko, ja ohut kaula. Hienosti piirretty kuva, erityisesti väritys ihastuttaa.

Päiväkirja

PKK-Cup 2011

01.10.2009 kouluvalmennus, Sniffe
Valmentajan kommentit: "Ralan ja Adan ensikertaa kohdatessani mietin, että mitähän tästäkin tulee. Rala kun verryttelyissä vaan pinkoi jännittyneenä, eikä kuunnellut Adaa yhtään. Onneksi asiaan saatiin muutos kun päätin ottaa kouluvalmennuksen tällä kertaa rauhallisesti, suorittaen erilaisia helppoja harjoituksia, mutta tempoa vaihdellen. Harjoituksina olivat erilaiset kiemuraurat, voltit sekä pohkeenväistöä. Aluksi ratsukko joutui tekemään harjoitukset rauhallisessa, mutta tarmokkaassa käynnissä, jolloin haettiin Rala kuulolle. Näissä pyrittiin pitämään Rala matalassa ja pitkähkössä muodossa. Harjoitukset toistettiin niin ravissa kuin laukassakin, pieniä innostumis puuskia ratsukko sai vähän väliä, jonka seurauksena välillä mentiin samassa askellajissa pitkäänkin erilaisia voltteja jne. saadeen Rala taas kuulolle ja hieman rauhoittumaan. Ratsukko tarvitsee paljon hallinta ja temponvaihteluharjoituksia, mutta eiköhän se parilta luonnistu."

Ulkoasu © Sakkura, muu materiaali © Ada ellei toisin mainita.